Tunne itsesi!

Valmentaminen on kykyä saada koko joukkue pelaamaan täydellisesti yhdessä. Täydellinen pelaaminen riippuu taitojen lisäksi pelisilmästä. Hyvä pelisilmä saattaa ajoin kadota. Jopa maalikin saattaa kadota kokonaan näköpiiristä. Jos näin käy, niin asiakaspalvelu ja työyhteisön toimivuus kärsivät suuresti. Kun asiakaspalvelu pettää, niin asiakkaat kaikkoavat.

Yli 60 % asiakasmenetyksistä johtuu huonosta palvelusta.

Yksilön on kuuluttava yhteisöön ja tunnettava sen jäsenet. Näin oli kivikauden metsästysretkillä tai maaseudun metsätöissä. Siellä piti tuntea pelikaverinsa jos halusi säilyä hengissä. Mitä paremmin tunnette päämääränne ja pelikaverinne, sitä varmempaa ja itsenäisempää toimintanne on.

Päämääränne sisäistäminen antaa myös intoa tehdä työtä sen eteen. Ainutkertaiset tilaisuutenne eivät jää toteutumatta tiedon tai uskalluksen puutteen vuoksi. Asiakkaanne, omistajanne ja te itse voitte olla tyytyväisiä työhönne.

Olemme apunanne ja autamme säilyttämään katseenne pallossa. Toimintanne kehittyy rikastavaksi vuorovaikutukseksi, tällöin kaikki voittavat.

Kulje kanssamme menestykseen